Alihankintakoneistus


Alihankintakoneistus kuuluu Helapalan tarjoamiin palveluihin. Alihankintakoneistus voi käsittää esimerkiksi CNC-sorvausta, jyrsintää, erilaisia työstökeskustöitä, automaattisorvausta, sorvauskeskustöitä ja kierteitystä. Yhteistyökumppaneidemme ansiosta saat meiltä myös kappaleiden pinnoitukset ja muut laajemmat kokonaisuudet. Olemme erikoistuneet automaattisorvaukseen erityisesti CNC-sorvilla.

Tarjoamme palveluitamme koko Suomen alueelle ja ulkomaille lähinnä sähkö- ja koneteollisuudelle sekä konerakentajille ja kone- ja laitevalmistajille.

Alihankintakoneistus isoille ja pienille sarjoille

Konekantaamme kuuluvat piensarjat ja suursarjat. Suurin osa tilauksistamme on ollut pienosille, mutta pystymme tekemään myös suuret kappaleet. Tilatut sarjakoot voivat vaihdella pienistä jopa miljoonaan. Teemme myös paljon yksittäiskappaleita.

Alihankintakoneistus: koneistamossamme tuotettuja sorvattuja kappaleita

Alihankintakoneistus valmistaa kaikenlaiset kappaleet

Työstämme erilaisia materiaaleja, kuten muoveja, pronssia, ruostumatonta terästä, alumiinia, messinkiä ja kuparia. Ajan kuluessa olemme saaneet kokemusta hyvin monen eri alojen tuotteiden valmistamisesta ja eri materiaalien työstämisestä. Kokemuksemme ansiosta pystymme auttamaan asiakasta löytämään tarvitsemiinsa osiin parhaimman ja kustannustehokkaimman valmistustavan.

Alihankintakoneistus monipuolisesti

Kattava kalustomme mahdollistaa monipuolisten ja vaativienkin kappaleiden valmistuksen. Sorvaukset voidaan tehdä joko perinteisellä sorvilla tai CNC-sorvilla. CNC-sorvilla saadaan aikaan myös suurta tarkkuutta vaativia osia. Laajan porauskalustomme ansiosta pystymme tekemään hyvin monipuolisesti asiakkaan tarvitsemia porauksia. Jyrsimällä teemme erilaisia ja erikokoisia uria erinäisiin osiin ja sitä käytetään myös materiaalin poistossa kappaleesta.

Työstökeskuksella saamme tehtyä hyvin tarkkoja yksityiskohtia ja se soveltuu hyvin tarkkuusosien ja pienosien valmistukseen. Kierteityksellä taas saadaan tehtyä kierteitä muun muassa suuttimiin ja muihin kappaleisiin.

Nopeat toimitukset

Toimitamme tuotteet normaalisti 7-10 työpäivän kuluessa tilauksesta. Jos kyseessä on erikoisempi materiaali, jota ei saada Suomesta, on toimitusaika hieman pidempi. Tällaisia materiaaleja voivat olla esimerkiksi haponkestävät ja tulenkestävät materiaalit.

Alihankintakoneistus yli 40 vuoden kokemuksella

Helapalalla alihankintakoneistus suoritetaan vankalla yli 40 vuoden kokemuksella. Aloitimme toimintamme valmistamalla osio kalusteteollisuudelle, mistä tulee nimemme Helapala. Olemme pienehkö perheyritys ja asiakkaanamme saatkin nauttia joustavasta, ripeästä ja ammattitaitoisesta palvelustamme. Tuotteissamme on lisäksi aina laatu kohdallaan. Vakavaraisuutemme ansiosta voit saada meistä luotettavan ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin alihankintakoneistuksen tarpeisiisi.

Alihankintakoneistus nykyaikaisilla laitteilla

Alihankintakoneistus - CNC-sorvi osana alihankitakoneistusta

Ennen tarjouksen antamista käymme tarkasti läpi asiakkaan tarpeet ja valitsemme asiakkaan tarpeeseen parhaiten sopivan toteutusvaihtoehdon. Kun olemme saaneet riittävästä tietoa, pystymme antamaan asiakkaalle kirjallisen tarjouksen. Tarjouksen hyväksyttyään teemme asiakkaan kanssa tilaussopimuksen kirjallisena.

Ota siis heti yhteyttä Helapalaan ja kerro meille koneistustarpeesi. Autamme mielellämme löytämään parhaimman ratkaisun, joilla alihankintakoneistus ja tarvitsemiesi kappaleiden valmistus onnistuu nopeasti ja luotettavasti.

Alihankintakoneistus asiantuntevasti ja joustavasti!

Ota yhteyttä! Soita tai lähetä sähköpostia, niin jutellaan lisää koneistustarpeistasi. Voit myös täyttää yhteydenottolomakkeen.

019 514451 | 044 0515420 | -

Helapala Oy

Kivikummuntie 6 | 07955 TESJOKI

Helapala Oy

+358 19 514 451

Walter Aaltonen

+358 440 515 420



Meidät tavoittaa parhaiten puhelimitse, mutta voit jättää myös oheisella lomakkeella yhteydenotto- tai tarjouspyynnön. 

Yhteydenottolomake